Juuri oikeanlaista kemiaa

Uusia tekijöitä hakiessa tulee ”virallisen roolin” lisäksi monta kysymystä eteen. Tämmöisessä pienehkössä 16 henkilön yrityksessä vanhat kliseet pätevät mielestäni erityisen hyvin: osiensa summa, yhtä vahva kuin heikoin lenkki ja sitä rataa. Nämä toistamat korostuvat, kun käytännössä mitään lopputulemaa ei tehdä yksin, ja kaikki ovat toistensa kanssa tekemisissä. Jos ei päivittäin niin vähintäänkin viikoittain.

Aiheena tämä ei ole puhtaan ammatillinen, vaan liittyy myös työpaikan hengen pitkälti määrittäviin persoonaan ja kanssakäymistaitoihin. Bermuda on taas näiden jännien kysymysten äärellä, kun paraikaa on kolmet rekryt päällä ja remontoimme omaa viestintäämme uuteen uskoon. Mitä haluamme saavuttaa ja minkälainen ihminen sen mahdollistaa?

Mielestäni työkaverit ja -ilmapiiri määrittelevät isolta osin, onnistuuko yritys tavoitteissaan. Kovalla puskemisella ja ruoskinnalla saa asioita aikaan huonoista fiiliksistä huolimatta, mutta se ei hitsaa ihmisistä yhtä porukkaa, joka jakaa sekä onnistumiset että epäonnistumiset yhdessä. ”Pakotetussa” tiimissä on lopputuloksena pikemminkin ryhmä ihmisiä, jotka parhaassa tapauksessa tekevät duuninsa toisistaan huolimatta. Kun kanssakäyminen toimii, kasassa on porukka, joka onnistuu, koska yhdessä on mukava tehdä – vaikka sitten paineessa.

Kaikki me bermudalaiset koemme tietyt ammatilliset asiat samalla lailla, mutta persoonina meitä ei voi sanoa kovinkaan homogeeniseksi kokonaisuudeksi. Siviilielämä, maut ja elämänkatsomus jakaantuvat moneen tyylisuuntaan. Kaikki ovat erilaisia, eikä kenenkään tarvitse esittää mitään, mitä eivät ole. Ja hyvä niin. Erilaisuus ruokkii luovaa työtä ja tuo energiaa arkeen. Siksi haemme aina ”hyvää tyyppiä”, joka tuo oman mausteensa soppaan

Energiaosuus pätee jokapäiväisessä elämässämme, mutta korostuu juuri näin rekryjen aikaan. Kaikki kulminoituu siihen, kun uusi tekijä aloittaa. Paljon tulee inputtia siitä, minkälainen työkaveri olisi hyvä lisä, paljon kiinnostaa se, minkälaisia tyyppejä meille hakee ja melko lailla täpinöissämme olemme, kun ”se uusi” viimein johonkin viikkomme starttaavaan maanantaipalaveriin saapuu.

Jokainen tekijämme on tuonut jotain lisää elämiimme. Itse ikään kuin heräsin uudelleen tähän tosiasiaan, kun työstimme juuri ilmestynyttä ensimmäistä Bermudan omaa lehteä. Lehdessä esittelemme koko tiimimme – jotain, joka harvoin osuu yksittäisen asiakkaamme kohdalle. Kirjoitusprosessiin kuului kerätä bermudanlaajuisesti luonnehdintoja, muistoja ja fiiliksiä jokaisesta kollegasta vuorollaan. Tuon pohjustavan vaiheen läpikäynti sai minut taas aktiivisesti ja konkreettisesti miettimään, kuinka hienoja ja erilaisia ihmisiä ympärilläni on.

Työssämme arvotamme toisemme sekä toistemme ammattitaidon hyvinkin korkealle. Tämä antaa potkua tuottaa aina parempaa. Arvostus näkyy myös siinä, että yllytämme toisiamme kehittymään – myös vaatimalla parempaa, kun aihetta on. Se helpottaa myös aina silloin tällöin eteen tulevissa tulipalotilanteissa, kun tietää tarjolla olevan vajaan parinkymmenen kaverin tuki. Näistä(kin) syistä tuo ”hyvätyyppiyden” kriteeri elää vahvana nyt ja tulevaisuudessa. Hyvän työnjäljen lisäksi haluamme itsekkäästi myös hyvät arjen fiilikset sekä vielä paremmat muistot ajastamme yhdessä.

Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Facebook

Viimeisimmät artikkelit

Case
09.02.2018
Pirte: Mitattavaa työhyvinvointia
Lue lisää
Ihmiset
29.01.2018
Tiia Forselius
Lue lisää
Blogi
26.01.2018
Luovuus on yliarvostettua?
Lue lisää
Case
18.01.2018
Etelän Kebab House: Legendaarisen ravintolan uusi aika
Lue lisää
Blogi
28.12.2017
Miksi sivustosi ei ole koskaan valmis
Lue lisää
Case
21.12.2017
Javasko: Vastuullisen koneenrakentajan uusi ilme
Lue lisää
Blogi
05.12.2017
Normaalista poikkeavat ideatkaan eivät erotu ilman veroistansa tarinaa
Lue lisää
Case
01.12.2017
Injeq: Älyneulalla maailmalle
Lue lisää
Blogi
23.11.2017
Kasvuyritykset, Slush ja erottautuminen. Ei niin simppeli juttu.
Lue lisää
Blogi
22.11.2017
Uusi saitti, miten niitä oikein tehdään?
Lue lisää
Blogi
28.09.2017
Somemanagerin kolme kirousta
Lue lisää
Uutiset
20.09.2017
Turpaan vaan! Business Battle pe 13.10.
Lue lisää
Ihmiset
19.09.2017
Anu Mäki
Lue lisää
Blogi
15.09.2017
Miten mainostoimistossa ideoidaan?
Lue lisää
Ihmiset
02.09.2017
Toimistokana
Lue lisää
Rekry
01.09.2017
Planner / konsepti­suunnittelija
Lue lisää
Uutiset
01.09.2017
TTY:n tuore brändijohtaja katsoo Bermudaa asiakkaan silmin
Lue lisää
Uutiset
17.08.2017
Avoimet ovet Bermudassa 30.8.
Lue lisää
Rekry
16.08.2017
Miksi ja miten hakea Bermudalle töihin?
Lue lisää
Case
05.08.2017
Wirepas lunastaa lupauksia
Lue lisää
Case
03.08.2017
Cargotec Kalmar: Huipputeknologiasta selkeästi
Lue lisää
Ihmiset
31.07.2017
Ulpu-Maria Lehtinen
Lue lisää
Ihmiset
31.07.2017
Anne Niemi
Lue lisää
Ihmiset
31.07.2017
Jimi Heitto
Lue lisää
Ihmiset
31.07.2017
Matti Tanskanen
Lue lisää
Case
28.07.2017
Edupoli: verkkovertailun voittaja
Lue lisää
Blogi
06.07.2017
Aatteleppa omalle kohalles – viisi vinkkiä arkipäivän empatiaan
Lue lisää
Blogi
16.06.2017
Trubaduurin henkisiä työkaluja toimistokäyttöön. Ehkä.
Lue lisää
Case
08.06.2017
Telatek Service: heittäydy tarinoiden vietäväksi
Lue lisää
Uutiset
05.06.2017
Bermudalaisten lounasmatka 5.–16.6.
Lue lisää
Uutiset
26.05.2017
TTY:n brändijohtaja katsoo Bermudaa asiakkaan silmin
Lue lisää
Ihmiset
20.05.2017
Jarkko Caven
Lue lisää
Uutiset
08.05.2017
Berjantai 19.5. – tiedonjanon sammutusta ja muutenkin
Lue lisää
Ihmiset
14.04.2017
Katja Uvarova
Lue lisää
Case
27.02.2017
Visura: perheyrityksen uudet kasvot verkossa
Lue lisää
Blogi
07.02.2017
Miksi sivustosi repsottaa?
Lue lisää
Ihmiset
25.01.2017
Timo Tuomola
Lue lisää
Case
17.01.2017
Nordic Caraway: maailman suurimman uusi ilme
Lue lisää
Case
22.12.2016
Kuninkaankulma: Ruokakaupan markkinointia ilman tarjouksia
Lue lisää
Ihmiset
20.12.2016
Sami Partanen
Lue lisää
Blogi
15.12.2016
Bermudalaiset hyvänteossa. Vielä ehdit sinäkin mukaan!
Lue lisää
Uutiset
08.12.2016
Bermuda ja Tampereen Lastenklinikan Tuki Ry haluavat joululahjasi!
Lue lisää
Uutiset
06.12.2016
Bermuda ja Pirkanmaan rakentaja Visura Oy yhteistyöhön
Lue lisää
Blogi
02.12.2016
Asiakas on aina oikeassa
Lue lisää
Ihmiset
23.11.2016
Maiju Ylikoski
Lue lisää
Ihmiset
09.11.2016
Tommi Sani
Lue lisää
Ihmiset
09.11.2016
Ukko Järvinen
Lue lisää
Blogi
09.11.2016
Miksi muutosjohtaminen epäonnistuu aina – tai ainakin melkein aina?
Lue lisää
Uutiset
04.11.2016
Kaksi uutta tekijää, monta uutta tarinaa
Lue lisää
Case
26.10.2016
Ultimes Business Garden: Lippulaivalle sivusto
Lue lisää
Ihmiset
25.10.2016
Timo Harju
Lue lisää
Uutiset
04.10.2016
Tiedämme, mitä teit viime kesänä 27.10.2016
Lue lisää
Ihmiset
03.10.2016
Heikki Hujala
Lue lisää
Case
07.09.2016
Vilkas: kampanjoita verkkokauppojen verkkokaupalle
Lue lisää
Uutiset
10.08.2016
Bermudan ja Inspiration aamiaistilaisuus tarjoaa lihaa asiakasdatan ympärille
Lue lisää
Blogi
09.08.2016
Data on hyvä renki, mutta huono isäntä
Lue lisää
Uutiset
07.08.2016
Open Studios 1.9.2016
Lue lisää
Blogi
09.06.2016
Tunne * Järki * Asenne = X
Lue lisää
Case
06.06.2016
Orbis: tuotekauppiaasta ratkaisevaksi kumppaniksi
Lue lisää
Case
17.05.2016
VAAO: Yksi sivusto – tuhansia käyttäjiä
Lue lisää
Blogi
12.05.2016
Työnäytepalvelu – ilmaisen työvoiman loputon lähde?
Lue lisää
Uutiset
26.04.2016
Kaikki tiet vievät Bermudaan – Maiju ja Katja esittäytyvät
Lue lisää
Blogi
13.04.2016
Huominen on tänään
Lue lisää
Blogi
06.04.2016
Saako mainostoimiston kuriin silittelemällä vai olemalla bitch?
Lue lisää
Blogi
01.04.2016
Häiritsevä totuus mainostekstien takana
Lue lisää
Ihmiset
23.03.2016
Mika Kihlakaski
Lue lisää
Blogi
09.03.2016
Revi meistä kaikki irti!
Lue lisää
Ihmiset
26.02.2016
Jon Judén
Lue lisää
Blogi
24.02.2016
Tiesitkö: päättäjäkin on ihminen
Lue lisää
Uutiset
10.02.2016
Suutarin lapselle uusi sivusto, video ja lehti
Lue lisää
Uutiset
03.02.2016
Know-hau tuli Bermudalle
Lue lisää
Case
03.02.2016
Hella: Bermuda toi valoa sisävalaisinbrändiin
Lue lisää
Case
03.02.2016
Skanska Luminary: Brändi ensin, monttu sitten
Lue lisää
Case
03.02.2016
Savox: Kypärä tulevaisuuden taistelijalle
Lue lisää
Case
03.02.2016
ISS-palvelut: Duunihoroskooppi
Lue lisää
Uutiset
29.10.2015
Karut naapurit vievät Tommin työt
Lue lisää
Blogi
26.10.2015
Videon keittiötesti
Lue lisää
Blogi
04.08.2015
Hirvittävä tunnustus
Lue lisää
Blogi
29.04.2015
Selaushistoria ja markkinoinnin automaatio
Lue lisää
Uutiset
19.03.2015
Ex nihilo nihil – Käyttäjäkokemuksia tyhjästä?
Lue lisää
Uutiset
10.03.2015
Wirepas rikkoi maailmanennätyksen
Lue lisää
Blogi
01.12.2014
Rakkaudesta tarinoihin
Lue lisää
Blogi
11.11.2014
Hypen lapset
Lue lisää
Blogi
30.10.2014
Videoproduktio, tarina ja herpes
Lue lisää
Blogi
16.10.2014
Torilla tavataan!
Lue lisää
Uutiset
08.10.2014
”No saitteko tästä mitään tolkkua?”
Lue lisää
Blogi
26.09.2014
Näkyvyys nolla, tuuli itäkaakosta…
Lue lisää
Blogi
22.09.2014
Tuntemattomia kaveripyyntöjä Facebookissa
Lue lisää
Blogi
03.09.2014
Suutareista, lapsista ja kengistä
Lue lisää