Jo neljänä peräkkäisenä keväänä olemme toteuttaneet kattoalan markkinajohtajan kenties konkreettisimman myynnin työkalun – Vesivekin asiakaslehden. Muhkea, yli 40-sivuinen paketti koostuu asiakas- ja asiantuntijatarinoista, ajankohtaisista aiheista sekä yrityksen arvojen ja toimintatapojen esiintuonnista. Jokaisen lehden konseptointi, suunnittelu, sisältöjen tuotanto, taitto ja painokuntoon saattaminen on toteutettu tiiviin toimivassa yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Asiakaslehti on iso projekti. Sen toteuttamisessa arvoon nousevat tehokas suunnittelu sekä organisointi. Sisältösuunnittelu, valokuvaukset, useat haastattelut ja monet muut työvaiheet vaativat mutkatonta yhteistyötä sekä suurten kokonaisuuksien hahmottamista. Kaikki lähtee liikkeelle yhteisestä suunnittelusessiosta – silloin määritellään tulevat linjat.

Jatkuvuus luo kehitystä

Kolmen vuoden aikana lehden visuaaliseen ja sisällölliseen ilmeeseen on syntynyt roppakaupalla sekä yhtenäisyyttä että monimuotoisuutta. Bermudan ehdottamat rohkeatkin ideat ovat sulassa sovussa asiantuntija-aiheiden kanssa. Monia lehden artikkeleista, tietoiskuista tai mainosmaisemmista nostoista on käytetty laajalti myös Vesivekin muissa kanavissa. Vahva asiakastuntemus ja vuorovaikutuksellinen luottamus ovat toimivan asiakaslehden toteutuksen peruskiveä. Neljännen asiakaslehden suunnittelu aloitettiin helmikuussa ja työ huipentuu syksyllä lehden julkaisuun.

”Onnistunut, erinomainen lehti on enemmän kuin osiensa summa. Bermudalaisten Tuiren, Timon, Heikin, Joonan, Annikan ja Tiian kanssa lopputuloksena on syntynyt lehti, joka on juuri sellainen. Se vaatii syvyyttä, laajuutta, avautuvuutta löytää toinen vinkkeli kun sitä tarvitaan ja ponnisteluja että tekemistä. Se on ammattitaitoa.”

 Juha Kautto, markkinointijohtaja, Vesivek

Asiakaslehti tulee lähelle

Asiakasryhmälle kohdistaminen ei kuulu pelkästään digimarkkinoinnin vahvuuksiin. Asiakaslehden neljästäkymmenestä sivusta viisi sivua on paikkakuntakohtaisia vaihtosivuja eli jokaisella paikkakunnalla on oma heille tehty lehti. Näillä sivulla pureudutaan lähialueen projekteihin asiantuntija- ja asiakastarinoiden avulla. Nämä artikkelit tuovat Vesivekin palveluineen lähemmäksi. Samoihin kansiin mahtuu laaja kattaus kaikesta mitä Vesivek tekee – lähellä ja kaukana.

”Erityisen upeana mieleen on jäänyt viime lehteen tekemämme Vesivekin historian vuosikertomus. Meidän tiimi pääsi näyttämään luovinta osaamistaan, kun Vesivekin 40-vuotinen historia esitettiin aivan uudella tavalla. Mukaan otettiin eri aikakauden presidenttejä tanssien sen ajan tanssityylejä. Sujuva yhteistyö, avoimuus, luottamus asiakkaan ja meidän välillä toteutuu todella tässä lehden tekemisessä ja mahdollistaa erinomaisen lopputuloksen ja mukavan tekemisen meiningin.”

– Tuire Hänninen, asiakaspäällikkö, Bermuda
Vesivek asiakaslehden aikajana

Lue lisää asiakkaistamme

Lue yritysten kokemuksia Bermudasta ja tutustu tekemiimme projekteihin.

Brändi pukeutuu juhlaan

Case

Brändi pukeutuu juhlaan
Lue lisää

Finla Työterveys: 16 myyttiä työterveydestä

Case

Finla Työterveys: 16 myyttiä työterveydestä
Lue lisää

Oscar Software: Oscarin arvoinen brändiuudistus

Case

Oscar Software: Oscarin arvoinen brändiuudistus
Lue lisää

Extron: Muoviteollisuuden tulevaisuus tarvitsee Arkkitehteja

Case

Extron: Muoviteollisuuden tulevaisuus tarvitsee Arkkitehteja
Lue lisää

AGCO Power: Voimaa muutokseen

Case

AGCO Power: Voimaa muutokseen
Lue lisää

Paljon onnea 20-vuotias Kauppakeskus Arabia!

Case

Paljon onnea 20-vuotias Kauppakeskus Arabia!
Lue lisää

Cloudpermit Oy:n Lupapiste: Kun kriteerit ovat korkealla, käyttäjäkokemus ratkaisee

Case

Cloudpermit Oy:n Lupapiste: Kun kriteerit ovat korkealla, käyttäjäkokemus ratkaisee
Lue lisää

Lakea: Monimuotoinen yhteistyö

Case

Lakea: Monimuotoinen yhteistyö
Lue lisää

Visit Tampere: Tehokasta kotimaanmatkailun markkinointia Tampereen tahtiin

Case

Visit Tampere: Tehokasta kotimaanmatkailun markkinointia Tampereen tahtiin
Lue lisää

FinDHC: Kun kaukolämpö sai kasvot

Case

FinDHC: Kun kaukolämpö sai kasvot
Lue lisää

Långvik: Wellness verkossa

Case

Långvik: Wellness verkossa
Lue lisää

Kaso-Ovi – Myyntiä ja tunnettuutta digimarkkinoinnilla

Case

Kaso-Ovi – Myyntiä ja tunnettuutta digimarkkinoinnilla
Lue lisää