Etätyöskentelyn haasteet ovat sekoittaneet työelämäpakkaa koko Suomessa, myös Bermudalla. Siksi ei tarvinnut kahta kertaa harkita, osallistuako liiketalouden opiskelija Elisa Jalosen tekemään etätyön vaikutusten tutkimukseen vai ei. Samassa syssyssä Elisalle löytyi Bermudalta digimarkkinoinnin harjoittelupaikka.

Elisa Jalonen

Kun Bermudan tuoreelta harjoittelijalta Elisa Jaloselta tiedustelee erityisiä markkinoinnin alan kiinnostuksen kohteita, vastaus on selkeä. Suunnittelutyö ja ylipäätään suunnitelmallinen markkinointi sekä niiden rinnalla sosiaalisen median salat saavat Elisan vauhtiin.

”Määrätietoinen ja sanavalmis likka! Ensimmäisen palaverin jälkeen huomasi heti, että Elisalla on homma hallussa. Taloon tullessaan hänellä oli jo valmiiksi kokemusta markkinoinnista, ja sen ansiosta hänen kanssaan ollaan päästy syventymään uusien asioiden oppimiseen nopeasti”, kehuu digimarkkinoinnin asiantuntija Erika Lindström.

Markkinoinnin tutkiminen sopii yhtä lailla kuvioihin. Turun AMK:ssa opiskeleva Elisa tutki etätyöskentelyä ja johtajuutta, mikä sai bermudalaiset luonnollisesti innostumaan. Pian kyselyyn osallistumisen jälkeen Elisan kanssa sovittiin digitaalisen markkinoinnin harjoittelijan pesti.

”Elisa lähestyi meitä ensin koulutehtävän kautta ja esitteli asiansa tyhjentävästi ja selkeästi, jättäen hyvän kuvan itsestään”, summaa Jarkko Caven. ”Kun hän myöhemmin tiedusteli harjoittelumahdollisuutta, siihen oli helppo tarttua. Olen kuullut pelkkää hyvää siitä, miten Elisa on harjoitusaikana annettuihin tehtäviin tarttunut.”

Bermudalla Elisa on ottanut asiakseen erityisesti hakusana-, some- ja Google-mainonnan taitojen opettelun. Hyvä tunnelma toimistolla ja nopeasti töiden pariin pääseminen ovat tuntuneet tavoitteiden asettamisen ohella tärkeältä. Vapaa-ajalla Elisa viihtyy enemmän ja vähemmän suunnitelmallisesti kuntosalilla ja erilaisilla tanssitunneilla.

Tutustu myös muihin bermudalaisiin

Saara Airaksinen

Ihmiset

Saara Airaksinen
Lue lisää

Ville Toimela

Ihmiset

Ville Toimela
Lue lisää

Janika Keskitalo

Ihmiset

Janika Keskitalo
Lue lisää

Sanna Männistö

Ihmiset

Sanna Männistö
Lue lisää

Ella Vilen

Ihmiset

Ella Vilen
Lue lisää

Juha Tyrni

Ihmiset

Juha Tyrni
Lue lisää

Miiro Paananen

Ihmiset

Miiro Paananen
Lue lisää

Pinja Hänninen

Ihmiset

Pinja Hänninen
Lue lisää

Erika Laitinen

Ihmiset

Erika Laitinen
Lue lisää

Annika De Kooter

Ihmiset

Annika De Kooter
Lue lisää

Sanni Kivipelto

Ihmiset

Sanni Kivipelto
Lue lisää

Jatta Miettinen

Ihmiset

Jatta Miettinen
Lue lisää