Erika saapui Digital Excellence -ohjelman kautta Bermudalle avoimena kirjana, jonka sivut odottavat täyttämistä digitaalisesta markkinoinnin saloista. Tai kuten Erika itse asian ilmaisee, paino on tavoitteessa oppia kaikki mahdollinen, mitä aiheesta opittavissa on.

Vaikka digitaalisen markkinoinnin monipuolinen oppiminen ohjasikin Erikan koulutus- ja yhteistyöyrityksen hakua, Bermuda valikoitui varteenotettavaksi ehdokkaaksi ennen kaikkea ihmisten takia. Kipinän sytytti mahdollisuus rakentaa omaa polkua ja työnkuvaa sen perusteella, mikä itseä kiinnostaa ja inspiroi eniten.

Erikalla on hyvin bermudalainen ”can do”-asenne ja ehkä siitä syystäkin solahti porukkaan mukaan tuosta noin vaan! Erika tuo kaivattua osaamista ja lisäkäsiä Bermudan digimarkkinoinnin päivittäiseen suunnitteluun ja toteutukseen tyynen rauhallisin ottein, kertoo Strateginen suunnittelija Maiju

Erikan intohimo digitaalista markkinointia kohtaan on saanut vauhtia opiskeluista ja harjoitteluista ulkomailla, lähes 10 vuoden ravintola-alan kokemuksesta sekä aiemmista töistä verkkokaupan digimarkkinoinnin ja laskettelukeskuksen somemainonnan parissa. Sisällöntuotannon langat pysyvätkin jo käsissä kuin ammattivirkkaajalla, mutta halu oppia uutta aina analytiikasta markkinointistrategioiden koukeroihin asti ajavat Erikaa kohti uusia haasteita.

Kun läppärin kansi sulkeutuu, Erika siirtää ajatukset kohti lumilautailua tai kesäisin talviurheilun korvikkeena toimivaa skeittaamista. Rakkaimpiin harrastuksiin lukeutuvat myös lapsen ja avokadojen kasvatus – ja itse asiassa se virkkaaminenkin luonnistuu varmalla otteella.

Tuore kollega, Strateginen suunnittelija Pinja kuvailee Erikaa: ”Erika on avarakatseinen ja tarkkanäköinen tiimipelaaja, jolla on tekemisen meiningin lisäksi hieno kyky omaksua paljon uutta sekä samalla keskittyä oleelliseen. Rauhallisen pinnan alta ilahduttavasti pirskahtelee välillä esiin hulvaton rämäpää-snoukkamuija!”

Tutustu myös muihin bermudalaisiin

Saara Airaksinen

Ihmiset

Saara Airaksinen
Lue lisää

Ville Toimela

Ihmiset

Ville Toimela
Lue lisää

Janika Keskitalo

Ihmiset

Janika Keskitalo
Lue lisää

Sanna Männistö

Ihmiset

Sanna Männistö
Lue lisää

Ella Vilen

Ihmiset

Ella Vilen
Lue lisää

Elisa Jalonen

Ihmiset

Elisa Jalonen
Lue lisää

Juha Tyrni

Ihmiset

Juha Tyrni
Lue lisää

Miiro Paananen

Ihmiset

Miiro Paananen
Lue lisää

Pinja Hänninen

Ihmiset

Pinja Hänninen
Lue lisää

Annika De Kooter

Ihmiset

Annika De Kooter
Lue lisää

Sanni Kivipelto

Ihmiset

Sanni Kivipelto
Lue lisää

Jatta Miettinen

Ihmiset

Jatta Miettinen
Lue lisää