Joona on suomen kielen sekakäyttäjä, joka kirjoittelee ja konseptoi kaikenlaista. Vapaa-ajalla hän hautoo kirjailijaunelmia, opettelee syntikoiden saloja, pelailee pallopelejä sekä testailee Instagramin övereimpiä vegaanireseptejä.

Joona kuvailee itseään määritelmiä kaihtavaksi all-around-tekstinikkariksi, joka etsii punchlineja ja puujalkavitsejä sieltä täältä. Kirjoittajan polku kuljetti luontevasti Bermudalle ensin freelancer-copyksi, mutta viime aikoina vastuut ovat laajentuneet myös konseptisuunnittelun puolelle.

”Joona suhtautuu kaikkiin annettuihin työtehtäviin niin, että hoidetaan ne alta pois mukisematta. Joona saa myös mutkattomasti ja suoraviivaisesti aikaan asioita ja osaa priorisoida hänelle osoitettuja työtehtäviä upeasti niiden kiireellisyyden mukaan.”

Joona kavahtaa kielioppinatsismia ja pyrkii pitämään suhteensa kaikenlaiseen kielenkäyttöön avarakatseisen uteliaana. Hän on opiskellut kirjallisuustiedettä Tampereen yliopistossa sekä luovaa kirjoittamista Viita-akatemiassa. Proosan ja runojen kirjoittelun lisäksi Joona harrastaa musiikkia, lukemista, vegeruokien kokkailua sekä jalkapalloa ja satunnaisesti muita urheilulajeja, kuten sulkapalloa, petankkia, futsalia ja kuntosalilla käymistä. Joonan lempivuodenaika on kesä (missä tahansa päin maapalloa) ja hänen utopistisessa ihannemaailmassaan lentokoneella matkustaminen ei olisi lainkaan haitallista ympäristölle.

”Joonalla on sana hallussa ja tyylitaju taskussa! Kirjoittaminen aiheesta kuin aiheesta hoituu leppoisalla mutta särmällä asenteella ja osaavalla otteella.”

Tutustu myös muihin bermudalaisiin

Saara Airaksinen

Ihmiset

Saara Airaksinen
Lue lisää

Ville Toimela

Ihmiset

Ville Toimela
Lue lisää

Janika Keskitalo

Ihmiset

Janika Keskitalo
Lue lisää

Sanna Männistö

Ihmiset

Sanna Männistö
Lue lisää

Ella Vilen

Ihmiset

Ella Vilen
Lue lisää

Elisa Jalonen

Ihmiset

Elisa Jalonen
Lue lisää

Juha Tyrni

Ihmiset

Juha Tyrni
Lue lisää

Miiro Paananen

Ihmiset

Miiro Paananen
Lue lisää

Pinja Hänninen

Ihmiset

Pinja Hänninen
Lue lisää

Erika Laitinen

Ihmiset

Erika Laitinen
Lue lisää

Annika De Kooter

Ihmiset

Annika De Kooter
Lue lisää

Sanni Kivipelto

Ihmiset

Sanni Kivipelto
Lue lisää