Kun puhutaan Bermudan suunnittelunyrkin kovimmista rystysistä, yksi niistä on eittämättä suunnittelujohtaja Marko Vilkman. Kivenkovaan ammattilaisuuteen yhdistyy myös pehmeitä arvoja, sillä suunnittelijan roolin lisäksi Marko on osoittanut taitonsa empaattisena ja ratkaisukeskeisenä tiimiliiderinä.

Marko VIlkman

Markosta ei ole tullut Bermudan ensimmäinen suunnittelujohtaja sattumalta. Kiinnostus brändien ja markkinoinnin takana lymyäviä yrityskulttuureja kohtaan sekä niiden rinnalla erinomainen draamantaju ovat ohjanneet tietä konseptisuunnittelijan ja strategisen suunnittelijan rooleista tähän pisteeseen.

Työssään Marko haluaa ennen kaikkea rohkaista asiakkaita ja bermudalaisia innostumaan arjesta, ideoista ja onnistumista. Avoin kommunikaatio, tekemisen priorisointi sekä selkeät tavoitteet ja toimintatavat huolehtivat siitä, että yhteinen into välittyy asiakkaan asiakkaalle asti.

”Tiimivetäjänä Marko osaa valita aina parhaat keinot tukemiseen, tsemppaamiseen tai sparraamiseen”, kuvailee Joona. ”Usein hän tunnistaa avun tai tuen tarpeen ennen kuin itselle tulee mieleen edes kysyä. Kliseisen Litti-vertauksen mukaisesti Marko hoitaa omat hommansa virtuoosimaisella varmuudella, mutta tekee samalla myös muista ympärillään parempia.”

Yksi Bermudan tärkeimmistä tavoitteista on saada asiakas loistamaan. Marko uskoo, että se on mahdollista vain, kun viereisen työpöydän bermudiaanin antaa loistaa omana itsenään. Kipinä tällaisiin onnistumisiin löytyy työn merkityksellisyydestä, ja siksi Marko haluaakin tuoda erilaisten ammattilaisten osaamista esiin.

Vapaa-aikansa Marko kuluttaa salibandyn, tenniksen, musiikin, tyttären järjestämän kirjakerhon ja avovaimon kanssa matkustamisen merkeissä. Myöskään sikarit, hyvät ruoat sekä jalot juomat eivät ole vieraita elämästä nauttivalle suunnittelijalle.

”Miksi sanoa vaikeasti, kun voi sanoa helposti: Markon kanssa on helppoa ja inspiroivaa tehdä töitä. Aina suunnittelusta paskojen ideoiden heittelyyn asti”, kertoo Oona.

Tutustu myös muihin bermudalaisiin

Saara Airaksinen

Ihmiset

Saara Airaksinen
Lue lisää

Ville Toimela

Ihmiset

Ville Toimela
Lue lisää

Janika Keskitalo

Ihmiset

Janika Keskitalo
Lue lisää

Sanna Männistö

Ihmiset

Sanna Männistö
Lue lisää

Ella Vilen

Ihmiset

Ella Vilen
Lue lisää

Elisa Jalonen

Ihmiset

Elisa Jalonen
Lue lisää

Juha Tyrni

Ihmiset

Juha Tyrni
Lue lisää

Miiro Paananen

Ihmiset

Miiro Paananen
Lue lisää

Pinja Hänninen

Ihmiset

Pinja Hänninen
Lue lisää

Erika Laitinen

Ihmiset

Erika Laitinen
Lue lisää

Annika De Kooter

Ihmiset

Annika De Kooter
Lue lisää

Sanni Kivipelto

Ihmiset

Sanni Kivipelto
Lue lisää