Annika päätyi Bermudalle freelanceriksi entisen kollegan kautta. Hän valmistui muotoiluinstituutista 2000-luvun alussa graafiseksi suunnittelijaksi, ja ennen Bermuda-uran alkua friikku- ja yrittäjätaivalta oli takana jo 10 vuotta.

Kansainvälisen Annikan kotikielenä on englanti, ja alan työkokemusta on kertynyt jopa Australiasta asti. Hän on saanut myös stipendin Houstonin Classic School of Arts -oppilaitokseen.
”Annikan hurja kokemus näkyy ja tuntuu”, kehuu Annikan Bermudalle houkutellut asiakaspäällikkö Tuire Hanninen.
”Asiat etenevät vaivattomasti, iloisella mielellä ja aina maaliin asti.” Annikan osaaminen skaalautuu monenlaisiin projekteihin, pienistä yhden hengen yrityksistä isoihin kansainvälisiin asiakkaisiin.
”Annika on aina päivän piristys ja iloinen asenne on todella tarttuvaa. Annika on myös rautainen ammattilainen ja kovan luokan tekijä, joka osaa ottaa monet tahot huomioon”, kehuu graafikkokollega Tiia.
Eniten Annika nauttii luovista projekteista, joissa saa olla mukana asiakkaan kasvutarinassa alusta lähtien, mutta myös 200-sivuisten taulukkokirjojen taitot onnistuvat.
Työn vastapainoksi Annika lenkkeilee, hoitaa elukoita sekä treenaa ja kilpailee hevosilla kenttäratsastuksen parissa kotitilallaan Valkeakoskella, jossa hän asuu perheensä kanssa.