Blogi | 17.01.2019
Myytpä sitten palvelua tai tuotetta, kuluttajille tai yrityksille, ennen pitkää tulee se kohtalokas hetki, kun joudut tekemisiin kirjoitettujen sanojen kanssa. Sanat. Niin arkipäiväinen asia, ja kuitenkin kaikki, minkä eteen olet tehnyt töitä voi kaatua niihin.
On esimerkiksi paljon yrityksiä, joiden nettisivulta kävijälle ei edes valkene, mitä yritys itse asiassa tekee. Puhumattakaan siitä, miksi asian pitäisi kiinnostaa. Lisäksi maailma on täynnä tekstejä, joihin on uhrattu paljon aikaa ja vaivaa, mutta kukaan ei huomaa niitä, eivätkä ne vakuuta ketään. Kokosin listan markkinointikirjoittamisen yleisimmistä ongelmista, jotta yrityksesi voisi välttää ne ja saada viestinsä perille. Ja kyllä, suuri osa yrityksistä, todennäköisesti myös sinun yrityksesi, sortuu näihin ihan huomaamattaan:

1) Kerron kaiken, koska en osaa valita
Infoähky on olotila, joka ajaa asiakkaasi pois luotasi, suoraan Netflixin uutuussarjojen tai turvallisen someselailun hellään syliin. Kysy siis itseltäsi, miksi hukuttaisit asiakkaasi nippelitietoon, vakuutteluun ja ylipäänsä kaikkeen mahdolliseen vain siksi, ettet osaa valita, mikä on tärkeää.
2) Oletan, että kaikkia kiinnostaa
Kyllä, tuotteesi tai palvelusi on maailman keskipiste ja hienoin asia – sinulle. Potentiaaliselle asiakkaallesi se on, ainakin kunnes toisin todistat, yksi kiusallinen kärpänen lisää pörräämässä ympärillä ja vaatimassa huomiota.
3) Kirjoitan kasvottomille yrityksille, en ihmisille
Kuivakka tuotekeskeisyys ja teknisten ominaisuuksien esittely – usein suorastaan pelottavalla pieteetillä – ovat etenkin B-to-B firmojen helmasyntejä. On ilmeisen helppo unohtaa, että vastaanottaja on aina paitsi looginen, asiakeskeinen ammattilainen, myös ihan oikea ihminen. Tekniikkaa ja kovaa faktaakin luonnollisesti tarvitaan, mutta niiden paketoiminen ymmärrettävään muotoon ja etenkin se, missä kohtaa ostopolkua ne läjähtävät päin näköä, voivat erottaa
menestyksen flopista.

4) Pöhisen kuin höyryjuna
Faktatykityksen vastakkaisessa ääripäässä heitellään muoti-ilmauksia hirveällä höökillä ja luvataan tehdä kaikkien elämästä tehokkaampaa, intelligentimpää ja innovatiivisempaa. Isot, sinne tänne roiskaistut sanat kumisevat tyhjyyttään ja saavat asiakkaan ajattelemaan ”mitä lienee pöhinäjengiä taas asialla – substanssi puuttuu, enkä edes täysin tajunnut, mikä niiden tuote tai palvelu on ja miksi sen pitäisi kiinnostaa”. Isot tai trendikkäät sanat eivät riitä, vaan niiden on oltava myös oikeita sanoja juuri sinun viestillesi.
5) Olen kaikkea kaikille
Yllättävän usein unohdetaan kokonaan mennä asiakkaan päähän. Ei useinkaan kannata lähteä liikkeelle kohderyhmällä kaikki ihmiset tai kaikki suomalaiset. 30–35-vuotiaat toimistotyötä tekevät kaupunkilaisetkin on vielä varsin hämärästi määritelty porukka. Millaiset kaupunkilaiset? Mitä he harrastavat, toivovat, pelkäävät, mitä ongelmia haluavat ratkaista?
Kysy siis itseltäsi, ketä puhuttelet ja ovatko valitut sanat ja kanavat juuri oikeat. Mikä on se tyyli ja brändikieli, joka kuvaa yritystäsi parhaiten ja tekee siitä tunnistettavan ja erottuvan tässä hälyisessä maailmassa?
Markkinoinnissa pätee sama kuin muussakin elämässä. On tehtävä valintoja ja sitouduttava niihin. Jos yrität olla kaikkea kaikille, et lopulta ole mitään kenellekään.
Miten välttää mokat?
Näiden harharetkiä maalailevien madonlukujen päätteeksi saatat pohtia, miten välttää markkinointikirjoittamisen yleisimmät sudenkuopat. Siihen vinkkejä antaa seuraava artikkeli, 4 tapaa kirjoittaa parempaa markkinointia.
Jos kaipaat apua, koulutusta tai sparrausta hyvien tekstien laatimiseen tai markkinointiin ja viestintään laajemmin, olet tervetullut kurkkaamaan, millaisia asiakascaseja Bermuda on toteuttanut ja millaista jeesiä on tarjolla.