Luettavissa 3 minuutissa

TTY:n brändijohtaja katsoo Bermudaa asiakkaan silmin

Jaana Kaartinen on todellinen markkinoinnin ja brändin rakentamisen rautarouva, jonka pitkä ura on vienyt Helsingin mainostoimistoista Alma Median ja Aamulehden myynnin kehittämisen ja brändijohtamisen tehtäviin. Kuluva vuosi on tuonut jälleen uusia tuulia Bermudan hallituspaikan ja TTY:n brändijohtajan tehtävän muodossa.

Yli kymmenkunta vuotta Jaana Kaartisen elämä pyöri yhtäältä Alma Median ja Aamulehden brändityön, myynnin kehittämisen ja tutkimustoiminnan muodostaman päivätyön parissa, toisaalta taas yleishyödyllisten järjestöjen kuten SOS-lapsikylän ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton hallituksissa.

”Hallitustyö oli minulle alkujaan pikemminkin työn vastapainoa”, Kaartinen kertoo. ”Toisaalta moni yhdistys vastaa taseeltaan keskikokoista yritystä, eli mistään puuhastelusta ei todellakaan ole kysymys.”

Asiakasnäkökulmaa Bermudalle

Jaanan pitkän uran aikana luodusta kontaktiverkostosta on ollut paljon hyötyä, kun yrityksille esitellään järjestöjen toimintaa ja tukimahdollisuuksia. Samainen verkosto toi alkuvuodesta Kaartisen kokemukselle uuden käyttökohteen, kun Bermudan asiakastilaisuudessa tavattu Mika Kihlakaski ehdotti paikkaa yrityksensä hallituksessa.

”Molemmat näkivät, että pitkä kokemukseni mainonnasta ja töiden kilpailutuksesta niin myyjän kuin ostajankin puolelta auttaisivat katsomaan Bermudaa uudelta kantilta”, luonnehtii Kaartinen. ”Olivat bermudalaisten omat näkemykset kuinka hyviä tahansa, ne tulevat silti talon sisältä.”

Hallituksen uusi vahvistus saikin omien sanojensa mukaan muistuttamaan alusta alkaen monta kertaa tärkeimmästä: miltä tämä tai tämä asia näyttää asiakkaan silmin. Myös yksilöllinen tutustuminen kuhinkin työntekijään oli heti kärkeen Kaartisen työlistalla.

”Hallitustyötä voi tehdä monella tasolla”, linjaa myös HHJ:n hallitusjäsen- sekä puheenjohtajakoulutukset läpikäynyt Kaartinen. ”Itse haluan olla läsnä muuallakin kuin kokouksissa.”

Jaanan lisäksi Bermudan hallituksen jäseniä ovat Mika Kihlakaski (hpj), Jarkko Caven, Tommi Sani, Sami Partanen sekä Vesa Tauriainen.

Tekniikan brändiä vahvistamaan

Vuoden kuluessa myös Jaanan päätyö on kokenut tuulettamista. ”Alma Median jälkeen kaipasin etäisyyttä suuriin yrityksiin”, hän kertoo. ”Ajattelin toiminnanjohtajan paikkaa jostakin sopivasta yhdistyksestä.” Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja pian Kaartinen aloitti uuden työn TTY:n brändijohtajana.

”Yliopisto on erilainen kuin yritysmaailma”, Kaartinen innostuu. ”Saa tehdä työtä nuorten innostuneiden opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa kansainvälisellä huipputasolla.”

Kaartisen uuteen toimenkuvaan kuuluu mm. huolehtiminen siitä, että Tampereen teknillinen yliopisto houkuttelee jatkossakin lahjakkaita uusia oppilaita ja hyvää yritysyhteistyötä. Brändijohtajan pesti on TTY:llä aivan uusi ja tulosta viestintä- ja kumppanuusyksiköiden yhdistämisestä.

”Tämä on sikäli hauskaa, että vastaavaa ei ole ennen ollut”, Kaartinen nauraa. ”Ei voi ainakaan kukaan tulla sanomaan, että näin on ennenkin tehty!”

 

Tutustu tästä Bermudan asiakkaisiin.

 

Viimeisimmät artikkelit

Ihmiset
22.06.2022
Janika Keskitalo
Lue lisää
Rekry
20.06.2022
Etsimme WordPress-kehittäjiä
Lue lisää
Case
10.06.2022
Extron: Muoviteollisuuden tulevaisuus tarvitsee Arkkitehteja
Lue lisää
Blogi
23.05.2022
Käytätkö Analyticsia? Kävijädatasi saattaa pian kadota
Lue lisää
Case
04.05.2022
AGCO Power: Voimaa muutokseen
Lue lisää
Case
02.05.2022
Paljon onnea 20-vuotias Kauppakeskus Arabia!
Lue lisää
Blogi
02.05.2022
Mitä markkinointitoimistolta halutaan?
Lue lisää
Blogi
19.04.2022
Koodarina markkinointitoimistossa
Lue lisää
Rekry
14.04.2022
Haussa freelance-copywriter
Lue lisää
Case
13.04.2022
Cloudpermit Oy:n Lupapiste: Kun kriteerit ovat korkealla, käyttäjäkokemus ratkaisee
Lue lisää
Webcast
04.04.2022
Markkinointiteknologiat – Mitä apua!?
Lue lisää
Case
29.03.2022
Vesivek: Asiakaslehti on tehokas tapa tavoittaa oikeat ihmiset
Lue lisää