Uutiset | 04.11.2016

Rekrytointi on aikamoinen prosessi. Milloin hakemuksia saapuu paalikaupalla, milloin sähköpostin kilahdusta saa kytätä turhaan. Milloin hakija on sopiva muttei pätevä, milloin sopija on pätevä muttei hakija, milloin pätijä on hakeva muttei sopiva. Tai jotain.

Värväämisen kauhut kannattaa kuitenkin käydä läpi, koska ilman uusia kykyjä pätevinkin porukka fossiloituu vähitellen osaamisen ulkoilmamuseoksi. Suurin menestys kohtaa silloin maajoukkuetason menneiden muistelusta ja näkökulmat ovat yhtä vaihtelevia kuin kontiaisella (Talpa europaea).

Nyt Bermudalla on ilo esitellä kaksi uuttaa osaajaa, jotka nostavat päälukumme jo pelottavan lähelle kahdenkymmenen maagis-juridista rajaa ja tuovat parin keskeneräisen ydinvoimalaprojektin verran uutta energiaa niin myyntiin kuin sisällöntuotantoonkin. Hyvät naiset ja herrat, Bermuda kalpeana esittää: Mira ja Ulpu-Maria!

Mira Kuusela, myyntiassistentti

Vahvasti tamperelainen Mira on syntynyt ja kasvanut Leinolassa ja jopa työskennellyt naapurikaupunginosalle nimen antaneella Ata Gearsilla. Miralla on takanaan jo 18 vuoden putki koulua – merkonomista liiketalouden koulutuksen kautta nyt loppusuoralla oleviin ekonomin opintoihin aiheesta CBM eli Creative Business Management.

”Aina jonkin ajan kuluttua valmistumisesta unohdan, millaista se opiskelu on ja haen taas jonnekin”, graduaan suunnitteleva Mira virnistää. ”Jos nyt kuitenkin hetkeksi riittäisi.”

Opiskelu on vienyt Miran myös ulkomaille Serbiaa ja Thaimaata myöten. Ensin mainittu oli kokemuksena ”elämäni pisimmät kaksi kuukautta”, mutta lämpimässä Thaimaassa liiketalouden opiskelija viihtyi paremmin kuin hyvin. Nyt Mira on asettunut Tampereen Lapinniemeen lähelle tärkeää vesielementtiä, mutta miten tie kuljetti Bermudaan?

”Huomasin ilmoituksen MOLin sivuilla juuri ennen juhannusreissua”, Mira kertoo. ”Tarkoitus oli tehdä hakemus vasta pyhien jälkeen, mutta innostuin kuvaamaan videohakemuksen metsässä keskellä juhannuksen viettoa. Äänekkäät lokit hieman häiritsivät.”

Vaikka Bermuda vastasi hakemukseen saman tien, vaati oman pöydän ja avaimen saaminen muutamankin haastattelun ja jopa ennakkotehtävän – josta Mira suoriutui erinomaisesti.

”Upeata päästä viimein koulutusta vastaavaan työhön soveltamaan oppeja käytäntöön”, iloitsee uunituore myyntiassari. ”Yliopistokoulutus on kuitenkin aika teoreettista.”

Uuteen työpaikkaansa Mira kaavaileekin tuovansa kunnolla vauhtiin päästyään markkinoinnin uusimpia oppeja, iloista mieltä, ihmistaitoja ja hymyä. ”Asiakaspalvelu on aina ollut minulle intohimo, rikkaus ja vahvuus”, intoilee ihmisten kanssa viihtyvä Kuusela.

Sikäli kun vapaa-aikaa koululta ja opiskelulta jää, Miran voi löytää järveltä uimassa, purjehtimassa tai patikoimassa hieman vuodenajasta riippuen. Myös matkustelu ja laskettelu ovat rakkaita harrastuksia – ja kaikenlainen yllytyshullu benjihyppyjä myöten. Mottoa kysyessä vastaus onkin lyhyt hihkaisu: ”YOLO!”

Ulpu-Maria Lehtinen, copywriter

Ylivieskasta maailmalle lähteneen Ulpu-Marian sisäinen kompassi on aina osoittanut kohti luovaa tekemistä. Niinpä hän heti lukiosta päästyään otti marssisuunnan kohti Liminkaa, missä välivuosi kului taidekoulussa kuvataidetta opiskellessa. Siellä seuraava tavoite kirkastui kirjallisen viestinnän suuntaan, jolloin matka jatkui kohti Tampereen yliopistoa.

”Luin tiedotusoppia ja jonkin verran myös historiaa”, kuvailee Ulpu-Maria. ”Pian pääsin tekemään kesätoimittajan hommia, mutta lehtialan yleiset näkymät eivät oikein vakuuttaneet.”

Kandityönsä jälkeen Ulpu siirtyikin enempien lehtihommien sijasta ammattikorkeakoulun elokuva- ja televisioilmaisun linjalle opiskelemaan käsikirjoittamista. Limittäin ammattiopintojen kanssa syntyi myös maisterintutkinto Salfordin yliopistoon Englannissa. Käsikirjoitustöitäkin löytyi television parista, mutta mieli paloi maailmalle.

”Minulla oli ollut pitkään haaveena asua ulkomailla”, kertoo Lehtinen. ”Mutta suomen kielen ammattilaisia ei maailmalla kovin usein kysellä.” Ulpun onneksi kuitenkin iGaming yritys Maltalla etsi riveihinsä juuri hänen kaltaistaan tekstinikkaria. Seuraavat pari vuotta kuluivatkin välimerellisessä ympäristössä markkinoinnin liki kaikkien osa-alueiden parissa.

”Se oli kunnon markkinointikoulu”, Ulpu-Maria muistelee. ”Mutta vaihtelu virkistää, ja palasin Suomeen tekemään markkinointiviestintää Winled-yritykselle.”

Noin puolen vuoden päästä oltiinkin kohdassa, jossa Bermudan työpaikkailmoitus osui silmiin. ”Jo etusivun video viesti oikeanlaista rentoutta, ja ensimmäinen haastattelu vain vahvisti hyvää fiilistä”, kehuu uunituore bermudalainen työpaikkansa ilmapiiriä. ”Hyvä tekemisen meininki on tärkeää, joten ihastuin heti.”

Tuliaisinaan Ulpu-Maria toivoo tuovansa osaamista tarinankerrontaan ja yhtenäisten teemojen miettimiseen, mutta myös digimarkkinoinnin mitattavampi puoli hakukoneoptimointeineen ja suorakirjeineen kiinnostaa. ”Maltalta jäi kansainvälisten kenttien juttuja hihaan”, copy intoilee. ”Haluan ehdottomasti päästä soveltamaan niitä täällä!”

Vapaa-ajallaan avopuolisonsa kanssa Tampereen Muotialassa asustava Ulpu-Maria harrastaa muun muassa uimista, pyöräilyä ja pilatesta. Mutta aiempi kiinnostus kuvataiteeseenkaan ei ole hävinnyt mihinkään: ”Vastapainona tietokoneella työskentelylle on sarjakuvien piirtäminen – oikealla kynällä oikealle paperille”, Ulpu-Maria maalailee. ”Työn alla on semi-omaelämäkerrallinen strippisarjakuva.”

Kaikesta päätellen tulevaisuus voi siis pitää sisällään myös oman sarjakuvasivun julkaisun. Pysy kanavalla!

Viimeisimmät artikkelit

Etsimme WordPress-kehittäjiä

Rekry

27.09.2022

Etsimme WordPress-kehittäjiä
Lue lisää

Viimeinen päivä bermudiaanina

Blogi

23.09.2022

Viimeinen päivä bermudiaanina
Lue lisää

Open Studios avaa Bermudan ovet 4.10.

Uutiset

20.09.2022

Open Studios avaa Bermudan ovet 4.10.
Lue lisää

Haussa copywriter vakituiseen työsuhteeseen

Rekry

13.09.2022

Haussa copywriter vakituiseen työsuhteeseen
Lue lisää

Kasvua, muutosta ja nimitysuutisia

Uutiset

25.08.2022

Kasvua, muutosta ja nimitysuutisia
Lue lisää

Oscar Software: Oscarin arvoinen brändiuudistus

Case

25.08.2022

Oscar Software: Oscarin arvoinen brändiuudistus
Lue lisää

Bermuda muuttaa isompaan toimitilaan uskoen vahvaan ja uniikkiin yrityskulttuuriin

Uutiset

19.08.2022

Bermuda muuttaa isompaan toimitilaan uskoen vahvaan ja uniikkiin yrityskulttuuriin
Lue lisää

Kotiäitiminä vs työminä

Blogi

12.08.2022

Kotiäitiminä vs työminä
Lue lisää

Extron: Muoviteollisuuden tulevaisuus tarvitsee Arkkitehteja

Case

12.08.2022

Extron: Muoviteollisuuden tulevaisuus tarvitsee Arkkitehteja
Lue lisää

Käytätkö Analyticsia? Kävijädatasi saattaa pian kadota

Blogi

23.05.2022

Käytätkö Analyticsia? Kävijädatasi saattaa pian kadota
Lue lisää

AGCO Power: Voimaa muutokseen

Case

23.05.2022

AGCO Power: Voimaa muutokseen
Lue lisää

Paljon onnea 20-vuotias Kauppakeskus Arabia!

Case

23.05.2022

Paljon onnea 20-vuotias Kauppakeskus Arabia!
Lue lisää