Blogi | 16.06.2020

Pitkän ajan strategia ei ole muuttunut, mutta prioriteetit ovat vaihtuneet.
Bermudan tekemän B2B-päättäjille suunnatun kyselyn mukaan alkusäikähdyksen jälkeen toimenpiteitä on tehty pienemmässä mittakaavassa kuin aluksi ajateltiin. Eroja poikkeusolojen vaikutuksissa liiketoimintaan on paljon, mutta muun muassa myynnin ja markkinoinnin strategioissa on pyritty ottamaan huomioon asiakkaiden muuttuneet tarpeet sekä ostokäyttäytyminen.
Kyselytulosten mukaan yritykset ovat sopeuttaneet toimintaansa, mutta samalla vapautunutta aikaa on käytetty rohkeasti uusien kyvykkyyksien luomiseen sekä myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen.
”Meille on auennut hyvä mahdollisuus vakiinnuttaa asemaamme alamme johtajana. Kilpailijat vetivät kriisin alussa kovaa käsijarrusta, mutta ovat alkaneet taas palata markkinaan, joten etumatkaa on saatu todennäköisesti kasvatettua taas lisää.”
Poikkeusaikana on luonnollisesti panostettu paljon sähköisiin työvälineisiin, esimerkiksi etätyön tukemisen ja webinaarien muodossa. Eikä liene yllätys, että digitaalisen markkinoinnin tärkeys korostuu. Moni hyödyntää hiljaista aikaa kehitystyöhön ja Business Finland -hankkeet tuntuvat olevan aidosti kehittämistä varten, eikä vain kassan väliaikaista paikkaamista. Pandemialla ei haluta ratsastaa, mutta viestejä ja viestintää terävöitetään – vastuullisuutta ja luotettavuutta painottaen.
82 % vastaajista on samaa mieltä siitä, että myynti ja markkinointi ovat selviytymisen kannalta olennaisessa roolissa (58 % täysin samaa mieltä).
Myynnin ja markkinoinnin siilojen purusta on puhuttu viime aikoina paljon ja koronan myötä sitäkin enemmän. Vastaajistamme jopa 71 % koki, että myynti ja markkinointi pelaa hyvin yhteen. Tämä on todella ilahduttava huomio!
”Digitaalisen markkinoinnin tärkeys korostuu. Mainostaminen, asiakkaille lisäarvoa tuottavat sisällöt ja virtuaalikohtaamiset ovat entistä tärkeämpiä. Tämä asettaa paineita sisällöntuotannolle ja ehkä myös mediayhteistyö lisääntyy.”
Markkinointikumppaneilta toivotaan joustavaa tukea ja nopeaa tilanteisiin reagointia, mutta myös pidemmän aikavälin strategia-apua. Digimarkkinoinnin tehostaminen eri muodoissa on monen vastaajan työlistalla ja tähän myös apua kaivataan.

Johtamishaasteiden pelättiin kasvavan etätyöhön siirtymisen vuoksi, mutta vastaajamme pitivät silti markkinointia sisäistä viestintää tärkeämpänä. Se toivottavasti kertoo siitä, että viestintä ja tiimihenki pelaavat, tai näin ainakin uskotaan.
Ennen kaikkea vastauksista välittyi toiveikas ja kaikkea muuta kuin lannistettu tunnelma. Monesta on selvitty ennenkin ja tämä asenne huokuu myös saamistamme vastauksista! Hyvä Suomi ja suomalainen yrittäjyys!
Kiitämme suuresti kyselyymme osallistujia ja onnittelemme arvonnan voittajaa Mika Kavantia Telesteltä! Toivotaan, että Suunnon urheilukello auttaa hyvän taistelukunnon ylläpidossa ja parantamisessa! Onnea Mika!
Lisätietoja
Strategiajohtaja
Mika Kihlakaski
mika.kihlakaski@bermuda.fi
+358 40 7710 204