Uutiset | 17.01.2020

Kun Bermudan syntysanoja kymmenen vuotta sitten lausuttiin, oli perustajanelikolla näkemys asiat uudella tavalla tekevästä, vahvalta digipohjalta ponnistavasta toimistosta. Vuosikymmenen kasvu ja menestys on todistanut idean toimivuuden, mutta joskus on hyvä nousta markkinointiarjen pintakuohun yläpuolelle ja muistella alkuperäisiä askelmerkkejä työn organisoinnista ja teknologian mahdollisuuksista. Nyt historia sulkee joitakin ympyröitä ja avaa uusia, kun perustajien takavuosien pomo ja pitkäaikainen mentori Sini Norta tuo osaamisensa Bermudan hallitukseen.
Satamalla ja Trainers’ Housessa tulevia Bermudan perustajia paimentanut Norta on hankkinut vaikuttavan johtamiskokemuksen myös niin Nokialta, Barona Groupista, Zeeland Familystä ja viimeisimpänä Workspace Oy:n toimitusjohtajana.
”Olen kiinnostunut siitä, miten työtä tehdään ja miten sen äärelle organisoidutaan”, kertoo Sini, jolla niin palkka- kuin vapaaehtoistyökin pyörivät työnteon eri aspektien ympärillä. ”Workspace vaikuttaa työn tekemiseen, Teal Suomi uudistaa työn tekemisen organisointia, ja Naisten Pankki mahdollistaa työn ja toimeentulon kautta esimerkiksi lasten koulutusta.”
Tuliaisina ketteryyttä
Hallitustyön suuntaviivoja vetäessään Sini on luonteelleen ominaisesti valmis haastamaan ja kyseenalaistamaan. ”Minkä verran hallituksesta voi vaikuttaa? Siellä määritellään, millainen ajattelu vaikuttaa johtamisen takana”, Norta huomauttaa. ”Mikä on omistajien tahto ja millaisessa bisneksessä halutaan olla tulevaisuudessa?”
Vaikka operatiivinen johto ei hallitustyöhön suoraan kuulu, on Sinillä siinäkin sormensa pelissä valmentajan taustansa myötä. Vuodenvaihteen ympärillä onkin koko Bermudan porukalle pidetty ajatuksia tuulettavia yhteisiä sessioita ketterämmän arjen toteuttamiseksi.
”Valmentaminen on hyvä tapa tutustua ihmisiin ja nähdä, minne heidän kehittymisensä on menossa”, Norta sanoo. ”Haluan haastaa ajattelun, jossa aikaa tuhlataan asiakasarvoa tuottamattomiin puuhiin.”
Paluuta juurille
Bermudan perustajat ovat sparrauksesta enemmän kuin mielissään. ”Sini ei ole koskaan jäänyt lepäämään laakereillaan, vaikka on urallaan saavuttanut sellaisia huippuja, että olisi hyvin voinut sen jo tehdä”, sanoo strategiajohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Mika Kihlakaski. ”Hän on aina hakenut kyltymättömästi uusia haasteita yhden homman opittuaan, koko ajan etsien uusia ideoita ja uusia näköaloja muuttaa maailmaa.”
Sinin entisenä alaisena Mika arvostaa varsinkin Sinin herkkyyttä tunnistaa ihmisten, asioiden ja tilanteiden potentiaali.
”Uskon että Sini tuo Bermudalle tuota samaa mahdollisuuksien oivaltamista ja hyödyntämistä, mutta myös kursailematonta ajattelutapojen ravistelua”, Kihlakaski kertoo. ”On hyvä palata niiden haaveiden äärelle, joiden pohjalta Bermuda aikanaan perustettiin!”