Blogi | 04.09.2018
Tampereen Lastenklinikan Tuki ry kerää rahaa uuden lasten ja nuorten sairaalan hoitolaitteisiin, lasten sairauksien tutkimukseen sekä lasten sairaala-aikaa helpottaviin välineisiin ja leluihin. Bermuda halusi auttaa tuomalla pienten potilaiden asiaa tamperelaisten tietoisuuteen pro bono -työnä.
Olemme Bermudan ahkeralla joukolla tehneet Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kanssa markkinointiyhteistyötä pro bono, järjestäen ja ideoiden jos jonkinlaista kampanjaa. Yhteistyömme alkoi jo pari vuotta sitten, heti Taysin lastensairaalan varustamiskampanjan alusta. Tampereen Lastenklinikan Tuki ry kumppaneineen on järjestänyt paljon tapahtumia, kuten konsertteja ja tempauksia, joiden tuotto on mennyt sairaalan hyväksi. Kesään 2018 mennessä lahjoituksia on Taysin uudelle lasten ja nuorten sairaalalle kertynyt jo huikeat 550 000 euroa.

”Bermuda tuotti aivan mahtavia kampanjaideoita ja toteutti niitä suurella sydämellä.” Susanna Lohiniemi, Projektipäällikkö Lastenklinikan Tuki Ry
”On ollut mahtavaa ideoida Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kanssa uusia kulmia lahjoittamiseen. Erityisesti viime joulun keskoskampanja oli onnistunut ja mainokset pysäyttivät ihmisiä kadulla.” Anu Mäki, projektipäällikkö Bermuda
Miten saada ihmiset pysähtymään arjessa?
Taysin uuden lasten ja nuorten sairaalan varusteluun ja entistä parempien hoitojen kehittämiseen tarvitaan meidän kaikkien apua. Hyväntekeväisyyskohteita on kuitenkin tarjolla paljon, eikä ihmisten tavoittaminen kiireisessä arjessa ole helppoa. Näitä haasteita Bermuda lähti ratkaisemaan.
Erottuvilla kärkiviesteillä näkyvyyttä hyvälle asialle
Jotta pienten potilaiden asia saisi tamperelaiset liikkeelle ja lahjoittamaan, Bermuda laati mieleenpainuvat kampanjakärjet Ihan(an) tavallinen päivä ja Alussa avuntarve on suurin, jotka muistuttivat muun muassa pikkuisten keskosten elämän ensimetreistä. Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n projektipäällikkö Susanna Lohiniemi kiittelee bermudalaisten ideoita ja intoa toteuttaa ne.
Kampanjoiden laaja näkyvyys innosti lahjoittamaan
Lasten asia ja tärkeä viesti pääsivät esille niin nettisivulla, somessa, ulkomainoksissa kuin sanomalehdessäkin. Näkyvyys herätti sekä tamperelaiset yritykset että yksityishenkilöt reippaasti liikkeelle ja auttamaan. 01.06.2018 mennessä lahjoituksia oli kertynyt 518 377 euroa.
Bermudan tiimi on hyvillä mielin päästyään osaksi tärkeän asian puolesta tehtyä työtä.
”Olemme olleet innoissamme. Se, että kuhunkin lahjoituskohteeseen saadaan varat kerättyä, on ollut hieno motivaattori. On ihana tietää, että työmme auttaa esimerkiksi keskoskaappien ja älylasien hankintoja sairaalaan”, Anu Mäki Bermudalta kertoo.