Blogi | 28.12.2017
Sivusto ei ole ikinä valmis. Se tarkoittaa, että sivustoa täytyy analysoida ja tehdä muutoksia, jotka vastaavat paremmin käyttäjien tarpeita. Koko sivustoa ei kuitenkaan tarvitse tehdä uusiksi joka kerta. Riittää, että tunnistaa ongelmakohdat ja korjaa ne. Ongelmat voidaan yleensä tunnistaa analytiikan avulla, mutta käyttäjäystävällisyyttä voidaan parantaa jo esimerkiksi nopeuttamalla sivujen latausnopeutta tai muuttamalla sivut mobiiliystävällisiksi.
Mitä kaikkea sitten pitäisi ottaa huomioon?

Taskutietokoneita ja sylimikroja, mobiilidataa ja laajakaistaa
Eri laitteilla sivusto näyttää erilaiselta, riippuen laitteiden näyttökoosta. Responsiivisen suunnittelun lähtökohtana on optimoida sivusto kaikille laitteille. Turhaa zoomailua ja näytön sivuttaista liikuttelua on vältettävä. Sivustoa täytyy pystyä selailemaan sujuvasti niin kosketusnäytöllä kuin perinteisellä hiirelläkin. Esimerkiksi puhelimissa voi olla järkevää piilottaa epäoleellista tietoa tai kuvia, jolloin käyttäjän ei tarvitse rullata kilometrien pituista sivustoa kokonaan löytääkseen tärkeän tiedon.
Verkkoyhteyden nopeudet vaihtelevat esimerkiksi sijainnin ja palveluntarjoajan mukaan. Yhteys ei ole ainoa asia joka voi hidastaa käyttökokemusta. Googlen Pagespeed Insight -työkalulla saadaan tietoa, jos sivustolla on parannettavaa nopeuden suhteen. Pagespeed-tuloksiin ei kannata kuitenkaan keskittyä liian tarkasti, mutta se antaa hyvän kuvan, jos sivustolla on yleisiä korjattavia asioita. Yleisin sudenkuoppa on kuvien koko; palvelin kuormittuu turhaan, kun se yrittääladata ylisuuria kuvia tarpeettomasti. Kuvien koko tulisi olla mahdollisimman lähellä niiden sivustolle määriteltyjä pikselikokoja.
Hakukonenäkyvyyden parantamisen kannalta Pagespeed-tuloksien yhdistäminen SEO-työkalun testeihin luo hyvät lähtökohdat näkyvyyden parantamiselle. SEO-työkalu pystyy paikallistamaan hakukoneisiin negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä sivujen sisällöistä ja koodista. Esimerkkinä liian pitkät otsikot tai kuvista puuttuvat alt-tekstit.
Ei hätää, meillä on analytiikka
Pelkkä analytiikan kytkeminen sivustoon ei auta juurikaan. Analytiikka kerää dataa ainoastaan sivujen käytöstä, mutta tarvitaan ihminen tulkitsemaan tätä dataa. Analytiikan avulla pystytään esimerkiksi paikantamaan parhaiten toimivat sivuston sisäiset linkit – tai päinvastaisesti sivut, joissa käyttäjä poistuu sivustolta.
Analytiikkaa voi parhaiten hyödyntää aina optimoinnin eli sivustokehityksen tai koko sivuston uudistuksen yhteydessä. Valmiilla sivustolla puolestaan analytiikkaan kannattaa suunnitella käyttäjäpolut ja maalit, joihin pyritään. Siten online-markkinoinnistakin tulee tarkemmin mitattavaa. Tärkeimmistä mitattavista kohteista voidaan luoda visuaalinen näkymä, joka auttaa myös asiakasta hahmottamaan tuloksia. Tietyn ajanjakson jälkeen datasta nähdään, onko maaleihin päästy tai voidaanko niihin pääsyä tehostaa entisestään.
- Timon blogi WordPress-suunnittelusta: Uusi saitti, miten niitä oikein tehdään?
- Bermuda suunnittelee sivuston yhdessä asiakkaan kanssa. Lue lisää.