Maailman johtaviin dieselmoottorien valmistajiin kuuluva AGCO Power on toimittanut luotettavaa voimaa sinne, missä sitä tarvitaan jo lähes 80 vuoden ajan. Voiman tuottamisen maailma sekä markkina kuitenkin muuttuu jatkuvasti, ja AGCO Power on vahvasti tuon muutoksen mukana. Siksi AGCO Power ja Bermuda yhdistivät voimansa loppuvuodesta 2020.
Yhteistyön voima
Koneet käynnistettiin brändityöllä, jossa AGCO Powerin identiteetti tulevaisuuden teknologioiden asiantuntijana kirkastettiin. Brändimäärittely ja markkinoinnin suunnittelu tehtiin Villivision ja Bermudan monipuolisen yhteistiimin voimin. Niin suunnittelun kuin brändinkin ytimessä olivat vahvasti AGCO Powerin arvot: joukkuepeli, avoimuus, luotettavuus ja omatoimisuus.

Voiman monet muodot
Voimaa eri muodoissaan tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa: toisaalla joustavasti räätälöitynä, toisaalla äärimmäisen varmasti ja turvallisesti. AGCO Powerilla on kyky toimittaa kattava valikoima luotettavaa voimaa, ja viesteissämme se myös näkyy ja kuuluu – niin brändin kuin yksittäisen tuotteenkin kohdalla.


Voimannäyte verkossa
Uudistuneen brändin ensimmäinen näyteikkuna oli Bermudan suunnittelema ja toteuttama, uudistettua identiteettiä henkivä agcopower.com-verkkosivusto syksyllä 2021. Sivuston toiminnallisuuksia ohjaisi brändikirjan ohella toimialalähtöinen ajattelu moottorihakuineen ja erilaisine selkeine laskeutumissivuineen.
Eteenpäin vievää voimaa
AGCO Power on nyt ottanut askeleet kohti sille ansaitusti kuuluvaa markkinoinnin seuraavaa tasoa. Liiketoiminnan kehittyessä myös markkinointiviestinnän tulee pysyä liikkeessä, ja uusia ideoita, mukautumista, mittaamista sekä reagointia tarvitaan. Siksi jatkamme yhdessä, etenkin digitaalisen markkinoinnin ja sivuston vahvistamista.

”AGCO Power valmistaa työkonemoottoreita yli 80 vuoden kokemuksella, mutta kehittyvässä kansainvälisessä moottorimarkkinassa brändimme ja markkinointiviestintämme vaati päivitystä. Alusta alkaen yhteistyö Bermudan kanssa on ollut mutkatonta. Tiimi löysi nopeasti punaisen langan, jota pitkin brändimme ja markkinoinnin kehitys on lähtenyt hyvin liikkeelle.
– Tommi Puomisto, AGCO Power, marketing manager
Bermudalta on löytynyt monipuolisesti osaamista sekä laajemman brändityön kehittämisessä, että sisällöntuotannossa ja verkkokehityksessä. Toiminta on ennakoivaa ja ammattitaitoista ja työn laatu on ollut ensiluokkaista, mikä on näkynyt positiivisina signaaleina asiakasrajapinnassa.”