Jo neljänä peräkkäisenä keväänä olemme toteuttaneet kattoalan markkinajohtajan kenties konkreettisimman myynnin työkalun – Vesivekin asiakaslehden. Muhkea, yli 40-sivuinen paketti koostuu asiakas- ja asiantuntijatarinoista, ajankohtaisista aiheista sekä yrityksen arvojen ja toimintatapojen esiintuonnista. Jokaisen lehden konseptointi, suunnittelu, sisältöjen tuotanto, taitto ja painokuntoon saattaminen on toteutettu tiiviin toimivassa yhteistyössä asiakkaan kanssa.
Asiakaslehti on iso projekti. Sen toteuttamisessa arvoon nousevat tehokas suunnittelu sekä organisointi. Sisältösuunnittelu, valokuvaukset, useat haastattelut ja monet muut työvaiheet vaativat mutkatonta yhteistyötä sekä suurten kokonaisuuksien hahmottamista. Kaikki lähtee liikkeelle yhteisestä suunnittelusessiosta – silloin määritellään tulevat linjat.
Jatkuvuus luo kehitystä
Kolmen vuoden aikana lehden visuaaliseen ja sisällölliseen ilmeeseen on syntynyt roppakaupalla sekä yhtenäisyyttä että monimuotoisuutta. Bermudan ehdottamat rohkeatkin ideat ovat sulassa sovussa asiantuntija-aiheiden kanssa. Monia lehden artikkeleista, tietoiskuista tai mainosmaisemmista nostoista on käytetty laajalti myös Vesivekin muissa kanavissa. Vahva asiakastuntemus ja vuorovaikutuksellinen luottamus ovat toimivan asiakaslehden toteutuksen peruskiveä. Neljännen asiakaslehden suunnittelu aloitettiin helmikuussa ja työ huipentuu syksyllä lehden julkaisuun.
”Onnistunut, erinomainen lehti on enemmän kuin osiensa summa. Bermudalaisten Tuiren, Timon, Heikin, Joonan, Annikan ja Tiian kanssa lopputuloksena on syntynyt lehti, joka on juuri sellainen. Se vaatii syvyyttä, laajuutta, avautuvuutta löytää toinen vinkkeli kun sitä tarvitaan ja ponnisteluja että tekemistä. Se on ammattitaitoa.”
– Juha Kautto, markkinointijohtaja, Vesivek

Asiakaslehti tulee lähelle
Asiakasryhmälle kohdistaminen ei kuulu pelkästään digimarkkinoinnin vahvuuksiin. Asiakaslehden neljästäkymmenestä sivusta viisi sivua on paikkakuntakohtaisia vaihtosivuja eli jokaisella paikkakunnalla on oma heille tehty lehti. Näillä sivulla pureudutaan lähialueen projekteihin asiantuntija- ja asiakastarinoiden avulla. Nämä artikkelit tuovat Vesivekin palveluineen lähemmäksi. Samoihin kansiin mahtuu laaja kattaus kaikesta mitä Vesivek tekee – lähellä ja kaukana.
”Erityisen upeana mieleen on jäänyt viime lehteen tekemämme Vesivekin historian vuosikertomus. Meidän tiimi pääsi näyttämään luovinta osaamistaan, kun Vesivekin 40-vuotinen historia esitettiin aivan uudella tavalla. Mukaan otettiin eri aikakauden presidenttejä tanssien sen ajan tanssityylejä. Sujuva yhteistyö, avoimuus, luottamus asiakkaan ja meidän välillä toteutuu todella tässä lehden tekemisessä ja mahdollistaa erinomaisen lopputuloksen ja mukavan tekemisen meiningin.”
– Tuire Hänninen, asiakaspäällikkö, Bermuda
