”Halusimme uudistaa markkinointiviestintäämme ja Bermuda on ollut siinä oiva yhteistyökumppani ja sparraaja. Koneiden sijaan painopiste on ihmisissä ja ihmisten tarinoissa. Bermudan toteuttamat materiaalit on vastaanotettu positiivisesti eri puolilla maailmaa ja auttavat meitä kertomaan tarjoomastamme erottuvalla tavalla.”
Tiina Tausta, Marketing Manager, Metso Minerals
Louhos- ja kivenmurskausalalla on pitkät perinteet, mutta monen perinteikkään B2B-teknologian alan tavoin sitäkin vaivaa tietynlainen konservatiivisuus. Markkinoinnin ja viestinnän tyyli on ollut usein varsin teknologia- ja tuotelähtöinen. Metso halusi uudistaa markkinointiviestintäänsä. Toimme ihmiset ja tekijät merkittäväksi osaksi Metson kerrontaa, jolloin raudanlujan teknologian hyödyt tulevat konkreettisemmin esiin tekijöiden arjen kautta. Mielestämme Metson strategiaa tukevat tavoitteet, kuten myynnin kulman kääntäminen tuotemyynnistä palvelumyyntiin, jälleenmyyntiverkostojen aktivointi tai ominaisuuksien kääntäminen hyödyiksi toteutuvat suunnittelemissamme markkinointikonsepteissa hyvin.
Crush and go!
Kivenmurskausta liikuteltavin ratkaisuin.
Yhteisenä tehtävänämme oli kokonaisen olemassa olevan mobiilin murskauslaitossarjan promoaminen. Tavoitteinamme olivat lokaalialueiden myynnin tukeminen ja Metson liikuteltavan ratkaisuportfolion tunnettuuden nostaminen.
Työlistalta löytyivät erottavien tekijöiden määrittäminen, luovan ratkaisun lähtökohtien kirkastaminen, näihin pohjaava markkinointikonsepti, kampanjasisällöt, lanseerausvideo, esite sekä myyntipresentaatio. Niiden pohjalta syntyivät myös landing-sivun sisällöt metso.comiin. Kävimme tamperelaisen kuvaustiimin kanssa kuvausmatkalla Norjassa erään Metson asiakkaan luona. Samalla kuvasimme myös materiaalia referenssitarinaan. Lanseerausvideosta tuli mielestämme yksi Bermudan parhaista tuotoksista, vaikka olosuhteiden vuoksi muuttuneet kuvausaikataulut olivat aika ajoin varsin haastavia ja tilanteet yllätyksellisiä.
https://www.metso.com/products/crushing-plants/portable/
Perfect match!
Kivenmurskauksessa on kyse kovista voimista ja pienistä marginaaleista. Silloin tuotannon katkeamattomuuden lisäksi myös turvallisuustekijät ovat tärkeässä roolissa. Kivi on arvaamaton ja anteeksiantamaton materiaali – ajoittain lohkareet muodostavat tukkeita, joiden avaamiseen turvallisin ja tehokkain vaihtoehto on Metson Rock Breaker. Se on ohjattava ”iskuvasara”, jonka avulla linjan tukkeet voidaan purkaa turvallisesti.
Kampanjan tavoitteena oli aktivoida myyntiä ja jälleenmyyjäverkostoa tuomalla Rock Breakerin kiistattomat hyödyt esiin bundle-kampanjan ja samaistuttavan tarinan muodossa. Tarinan lähtökohdaksi valittiin alusta asti luonnolliselta tuntunut vaihtoehto, jossa ratkaisun otsikko linkittyi erilaisiin merkityksiin. Syntyi omasta työstään ylpeän ammattilaisen minitarina, jossa vaikeudet voitetaan ammattitaidolla ja asenteella. Kova duuni vaatii siihen sopivat työkalut, ja Metsoltahan sellaiset löytyy – It’s a perfect match.
Vaikka esimerkiksi kuvauskohteet saksalaisella louhoksella olivat varsin haastavia, onnistuimme tavoittamaan jotain olennaista maailmasta, jonka työturvallisuutta ja tehokkuutta olemme lisäämässä. Rock breaker -tarinan myötä Metson kivenmurskaussegmentti sai uuden, alalla erottuvan kerronnan suunnan. Uudet tarinat odottavat!